Annamme opetusta tanssin perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, johon kuuluvat varhaisiän opinnot, perusopinnot ja syventävät opinnot. Tavoitteellisille opiskelijoille kohdennetaan tarpeen mukaan lisäopintoja, joihin kuuluu normaaliopetuksen lisäksi erityiskursseja, kansainvälistä toimintaa ja esitystoimintaa. Jazz ja nykytanssi, I = perustaso ja II - III = jatkotaso ja edistyneet.
Luova Tanssi 4-5v.
Lapsen luonnollisen tanssillisuuden säilymistä ja kokonaisvaltaista kehitystä tuetaan erilaisin liikkeellisin harjoittein, tehtävin, pelein ja leikein. Tunnit pohjautuvat tanssin peruselementteihin, joita ovat tila, aika, voimankäyttö ja oman kehon tuntemus.
Baletti
Baletti on yksi opiskeltavista pääaineista. Se kehittää voimaa ja venyvyyttä, sekä oppilaan musikaalisuutta ja esteettistä kehoilmaisua. Baletti on hyvä pohja kaikelle tanssin harrastamiselle.
Nykytanssi 7-9v. ja 11-13v.
Nykytanssi on yksi opiskeltavista pääaineista. Nykytanssitunnit sisältävät monipuolisia harjoitteita, jotka kehittävät lapsen ja nuoren omaa kehonkäyttöä, tilanhahmotusta ja kykyä työskennellä ryhmässä. Tuntien tavoite on antaa oppilaalle mahdollisimman laaja kuva tanssista ja saada esiin liikkumisen riemu. Tunnit soveltuvat sekä tytöille että pojille.
Nykytanssi yli 13v.
Nykytanssi on yksi opiskeltavista pääaineista. Tunnit sisältävät monipuolisia harjoitteita, joiden tavoitteena on opettaa monipuolista ja taloudellista kehonkäyttöä, oman luovuuden hyödyntämistä liikkeessä, nykytanssin perustekniikkaa sekä ryhmässä toimimista. Koreografinen työskentely on osa oppimiskokonaisuutta. Tunnit soveltuvat sekä tytöille että pojille.
Jazztanssi
on vauhdikas ja musikaalinen tanssilaji. Tunneilla painotetaan rytmiä, musiikin kuuntelua ja jazzille omianisten liikkeiden sekä tekniikan osaamista. Välillä tunneilla irrotellaan improvisaation avulla.
Showtanssi
Tunnilla tehdään monipuolisia ja vauhdikkaita tanssisarjoja perustekniikka harjoituksia unohtamatta. Tunnilla vaikutteita mm. Latino, disco ja jazztanssista.
Hiphop
Vauhdikas streettanssilaji, joka sopii sekä pojille että tytöille.
Tekniikka / kehonhuolto
Tunnilla käsitellään tanssiteknisiä perusliikkeitä lihasvoiman ja venyvyyden näkökulmasta. Tunti antaa oppilaalle työkaluja työskennellä myös itsenäisesti oman kehonsa kanssa tanssitekniikan parantamiseksi.
Koreografia Workshop
Kurssin tavoitteena on harjoitella liikemateriaalin tuottamista ja sen yhdistelyä erilaisin kompositiomenetelmin. Oppilas työskentelee sekä oman että annetun liikemateriaalin pohjalta eri tehtävän antojen mukaan. Tutkitaan koreografian eri elementtejä.
Kuopion Tanssistudion toiminnasta vastaavat Meri Tegelman ja Tuuli Partanen
Tanssi on tavoitteellisesti tasolta toiselle etenevä harrastus.
Kuopion Tanssistudiossa opettajat vastaavat oppilaan ohjaamisesta tasolta toiselle kun opinnot etenevät. Lajin ja tason vaihtamista kesken lukukauden ei suositella oppilaan tasaisen etenemisen takaamiseksi.
Opintoneuvontaa ja lisätietoja numerosta: 044 - 3566 991